Siirry pääsisältöön

Väliaika

Nyt eletään remontissa ns. välikautta. Ollaan muutettu asumaan väliaika majoitukseen vanhempieni luokse, että saadaan remontti tehtyä kerralla loppuun. Koska lattiaan tulee vesikiertoinen lattialämmitys, kaikki muovimatot revitään irti ja lämmitysputkille uritetaan urat betoniin, eikä talo ole sen takia asumiskelpoinen. Se on aika hidas ja työläs vaihe, mutta siitä lisää myöhemmin.



Kaikki tavarat täytyy olla tyhjennetty talosta, kun tehdään näin isosti remonttia. Aika menisi tavaroiden siirtelyyn ja suojaukseen. Samalla on käyty läpi taloon kertyneet tavarat ja ollaan viskottu turhat pois. Tämä jos mikä on aikaa vievää, kun joka roippeesta on joku tarina kerrottavana ja täytyy punnita järjen kanssa säästetäänkö nämä vai ei! Päätettiinkin jo, että laitetaan roippeet laatikoihin ja käydään ne läpi vasta remontin loputtua, että saadaan tämä etenemään.


Olohuone tyhennyksen jälkeen


Kaiken tämän keskellä meille tuli perheenlisäystä. Kääpiöpinseri Mauno 9vk saapui taloon Muusan kaveriksi. Tämä plus se että käydään töissä, muutetaan ja siivotaan. Välillä meinaa väsyttää ja yöllä valvottaa milloin koirat ja milloin remonttiajatukset 




Rakennettiin koirille koirapilttuu pihalle. Ostettiin 40 kyllästettyä aitatolppaa ja 80 metriä aitaverkkoa. Saatiin aidattua koirille iso tila.



Keittiökalusteet ja kodinkoneetkin tuli. Ei malta odottaa että näkee ne oikeasti paikoillaan! Tuleva viikko on meidän remontti "loma" ja meillä on tarkoituksena purkaa lattiamatot, lastulevyseinät ja entinen keittiö. Tarkoituksena olisi saada purkuhommat pois, niin olisi mielekkäämpi iltaisin töiden jälkeen puuhastella remonttia eteenpäin. Viikon kuluttua purkupäivitystä.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kylppärin kasaus

Siinä vaiheessa kun ruettiin hakemaan remonttilainaa niin suunniteltiin budjetti. Otimme pohjapiirustukset esille ja huone kerrallaan mietittiin, mitä uusitaan ja mitä tämä tulee maksamaan. Tämän jälkeen lisäsin huonekohtaiseen summaan muutamia satoja lisää, koska pienistä puroista syntyy iso joki. Ja remontin kuluessa ollaan huomattu, että tämä oli todellakin tarpeen. Jos laatoissa säästettiin pari sataa, meni se säästö nopeasti kaatopaikkakeikkoihin, laasteihin ja muihin pieniin asioihin joita kertyy. Näitä on vaikea budjettiin laskea, joten muutaman satasen lisäys sinnetänne on ihan paikallaan. Ja tällä hetkellä olemmekin aika hyvin pysyneet budjetissa.  Kylppäriin meillä oli varattu 3000e ja saunaan 1500e. Summat vaikuttavat joidenkin mielestä alhaiselta, mutta työlle ei ole laskettu hintaa, eikä tämä vielä niin raskaalta ole tuntunut, että sitä tarvitsisi miettiä. Kun remontti alkoi, niin ollaan tehty melkein joka ilta jotakin. Muutamia iltoja on pidetty ihan vapaana, mutta v

Seinien kittaus ja pohjamaalaus

Ikkunat on nyt maalattu kolme kertaa ja niistä tuli aika hyvät pelkästään sillä että vain sisin pinta on maalattu. Ikkunoissa oli kumitiiviste lasin reunoissa, mikä toisaalta helpotti rajaamista. Koulussa meille opetettiin, että maalarinteippiä ei käytetä juuri mihinkään. Tarkat paikat pitää vain opetella tekemään ilman teippejä ja niin on nopeampikin. Ainoastaan jos kumitiivistettä ei olisi ollut niin ikkunaan kumitiivisteen paikalle olisi voinut vetää tetramassan ja päälle maalin. Tämä on siistein tehdä teipin kanssa, joka poistetaan heti maalin levityksen jälkeen. Seiniin on saatu jo levyjä paikalleen ja sitä mukaa niitä nauhoitetaan. Tästä voin kirjoittaa vähän vinkkiaiheisesti, nimittäin vaihe on työläs ja monessa kohtaa on tyrimisen vaara. Eli ensin sauman (mikä on syvennetty) yli levitetään tasoitetta, johon nauha kiinnitetään. Sitten kapealla lastalla painetaan nauha kiinni tasoitteeseen ylhäältä alas. Tässä vaiheessa kaiken ilman täytyy tulla pois nauhan ja tasoit

Lattialämmitysputken asennus ja muuta oheistyötä

Tosiaan remontointi on hidastunut, kun palasimme töihin. Mutta pääsemme tekemään iltaisin muutamia tunteja ja viikonloput on tosi tehokkaita, kun päästään tekemään aamusta iltaan! Mitattiin lattialämmityspiirien pituudet mitalla ja putkimies tilasi putket sen mukaan. Putkari antoi meille lainaan kätevän hyrrän, johon sai putkikiepin rullaamaan nätisti, eikä toisen tarvinnut kannatella sitä käsissään. Tuo kieppi nimittäin menee todella nopeasti sekaisin, jos hätäilee kiepityksen kanssa.   Lattialämmitysurat täytyy primeroida hyvin, että kuumaliima jää uraan hyvin kiinni. Kun primeri on kuivunut voidaan putki levittää ja sitä mukaa se kannattaa liimata hyvin kuumaliimalla uraan. Koska siinä vaiheessa kun urat täytetään massalla, pyrkii se putki sieltä nousemaan. Mitä korkeammalla urasta se putki törröttää, sitä korkeammalle täytyy tasotetta laittaa ja tasoite maksaa! Eli kannattaa tehdä urasta vaikka reilusti liian syvä. (Esim. meidän putki oli 17mm ja urat 25mm syvät, eikä